VAAPUN VIRITYS
Eemelivaappujen uinti on valmiiksi viritetty, mutta jos haluat säätää uintia mieleiseksesi tai vaapun nokkalenkki vääntyy esimerkiksi lohen kanssa taistellessa, voit tarvita näitä ohjeita. (Nokkalenkki on vaapun osa, johon siima tai viehelukko kiinnitetään)
Nyrkkisäännöt viritykseen ovat kuitenkin onneksi yksinkertaiset:
Jos vaappu kääntyy vasemmalle kyljelleen, nokkalenkkiä käännetään oikealle. Ja sama toisinpäin. Eli aina käännetään vastakkaiseen suuntaan.
Mikäli halutaan lisää uintia/ hakua, käännä nokkalenkkiä alaspäin. Ylöspäin käännettäessä vaikutus on päinvastainen, eli uinti tihenee/rauhoittuu.
Nokkalenkin virittämisen lisäksi vaapun uintia voidaan muuttaa kääntämällä uintilevyä. Tämä pitää kuitenkin tehdä todella varoen. Uintilevyä voi myös hieman lämmittää ennen säätämistä.
Uintilevyn säätämisessä pätevät samat säännöt kuin nokkalenkin säätämisessä, eli alaspäin käännettäessä liike lisääntyy ja ylöspäin käännettäessä uinti rauhoittuu.
Vaapun viritys on hyvin tarkkaa tekemistä. Kannattaa siis aloittaa virittäminen erittäin pienillä liikkeillä ja kokeilla rauhassa. Virittämiseen sopivat parhaiten pienehköt, kapeakärkiset pihdit. Muista myös varoa vaapun koukkuja virityksen aikana, että ei tartu koukut käsiin!